Vatsani
alkoi eilen sattumaan kauheasti kun söin. Eikö mahani ole tottunut saavansa ruokaa
säännöllisesti? Siitäkö kipu johtui? Parissa tunnissa kipu alkoi hellittämään.
En syönyt paljoa, mutta silti osa ruuasta tuli ulos. Vatsa myös turposi kauheaksi
palloksi, mutta sekin hävisi parissa tunnissa. Aamupala oli jälleen puuroannos,
niin kuin joka päivä. Rakastan puuroa. Hullua, pienenä vihasin sitä. Nykyään voisin elää pelkällä puurolla. Lounaaksi lämmin ruoka, kalaa, riisiä, vihanneksia. Välipalaa
en syönyt taaskaan. Päivälliseksi söin samaa kuin lounaaksi, ja silloin alkoi
turvotus ja mahakipu. Ne kestivät sen noin pari tuntia, ja kivun loppupuolella
tuli oksennus. Ei paljon, vain hieman, joten osa ruuasta pysyi onneksi
sisälläkin. Iltapalaksi söin kaksi ruisleipää, eikä mahakipu onneksi palanut.
Syömisten osalta ihan hyvin siis. Vaikka annoskoot ovat pieniä, välipala jäi
syömättä ja hieman ruokaakin tuli ulos, mutta pienin askelin. Kai vatsani
kaipaa vähän totuttelua. Ei pidä kiirehtiä, en olettanutkaan muutoksen käyvän sormia
napsauttamalla. Muutenhan olisin muutoksen jo tehnyt.
Yksi syömistä
vaikeuttava tekijä on seksi. Seksi ja läheisyys. Jos olen juuri syönyt tai
vatsani turpoaa ruokailun jälkeen, tunnen oloni niin rumaksi ja lihavaksi. Ja
vaikkei vatsani turpoisikaan, saa täysi olo tuntemaan minut lihavaksi. Siksi
paastoan, mikäli seksiä on mahdollisesti luvassa. (Vaikkei sitä sitten kuitenkaan ole. Ei nykyään. Mieheni ei halua minua.) Nämä pienet annoskoot säännöllisesti
ovat kuitenkin auttaneet asiaan. Maha ei turpoa niin helpolla, eikä oloni ole
liian täysi, liian lihava. Pitää vaan jatkaa tällä tiellä siis.
Takaisin seksiin, josta mainitsin. Se onkin
asia, josta meillä riidellään paljon. Sen määrästä. Voisi luulla, etten minä
halua paljon seksi huonon minäkuvani vuoksi. Mutta ei, haluni eivät ole
kadonneet mihinkään. Kaipaan läheisyyttä, kaipaan kosketusta, kaipaan seksiä.
Tunne oloni kauniimmaksi, kun olen haluttu. Kun minua kosketaan, kun joku
kiihottuu minusta. Kai se on jotain hyväksynnän hakemista. On kai aina ollut.
Sen vuoksi varmaan olenkin sinkkuaikoina ollut melko kevytkenkäinen. Melko,
kenelle koitan valehdella? Hyvin kevytkenkäinen. Myönnettäköön, yhdenillanjuttuja
on ollut runsaasti. Vaikkei ne niin hyviä ole ollutkaan. Ei niistä itse mitään
irti saa, semmoista sähellystä vain. Toinen ei tiedä yhtään mistä pidän,
jyystää, laukeaa, ja minä jään vaille tyydytystä. Silti olen miehiä kerta
toisensa jälkeen raahannut baarista kotiin. Sillä vaikken ole saanut tyydytystä,
en orgasmia, sain jotain muuta. Sain itsetunnon kohotuksen. Joku halusi minua,
sain jonkun kiihottumaan, sain jonkun laukeamaan. Voisin vain valita, kenet
vien kotiin. Lähtijöitä olisi ollut aina. Senkun valitsin, kenet haluan. Se sai
itsetuntoni nousemaan. Mutta vain hetkeksi. Nyt olen suhteessa ihanan miehen
kanssa. Hän sai oloni tuntumaan kauniilta. Hän nostatti itsetuntoani niin, ettei
se laskenut heti seksin jälkeen. Tunsin oloni kauniimmaksi, seksikkäämmäksi,
halutummaksi ja rakastetummaksi kuin koskaan. Minulla ei ikinä ole ollut niin
hyvä itsetunto kuin meidän alkuaikoinamme. Mutta nyt, seksiä ei enää ole. Tai
siis on, muttei niin usein. Seksi on vähentynyt, läheisyys on vähentynyt. En
tunne enää, että minua haluttaisiin, että mieheni haluaisi minua, että hän
kiihottuisi minusta. Ja nyt itsetuntoni on ehkä paskempi kuin ikinä. Kuulen
erinäisiä syitä, miksei mieheni halua. Ne kuulostavat tekosyiltä. En pysty
uskomaan häntä. Ainut ajatukseni on, että minussa on joku vika. Kai hän nyt
muuten minua haluaisi. Hän haluaisi minua jos olisin hänestä kaunis, seksikäs,
haluttava. Vian on oltava minussa.
Kyllä meillä
seksiä on, ehkä kerran viikossa. Mutta haluaisin useammin, edes 2-3 kertaa
viikossa. Ja haluaisin aloitteen joskus lähtevän miehestäni. Ei se tunnu
samalta, jos minä olen se, joka joutuu vonkaamaan. Minä olen se, joka asiasta
valittaa. Silloin tuntuu, että mieheni antaa minulle vain, koska on pakko. Että
lakkaisin valittamasta. Tuntuu kuin joutuisin painostamaan ja kiristämään häntä
seksiin kanssani. Enkä silloin saa sitä tunnetta mitä aiemmin. Ei se saa minua
tuntemaan oloani halutuksi, rakastetuksi, kauniiksi ja seksikkääksi, jos
minusta tuntuu, että mieheni antaa minulle säälistä, pakosta, kiristyksen alla,
valituksen lakkaamisen toiveessa. Tuntuu kuin mieheni panisi minua vain, koska
on pakko. Ei siksi, että hän todella haluaisi minua.
Mieheni ei
ymmärrä miten tämä vaikuttaa minuun. Hän ei varmasti tiedä, kuinka helvetin
pahalta minusta tuntuu. Kuinka rumaksi ja lihavaksi itseni tunnen. Hän ei
ymmärrä kuinka helvetillistä tuhoa hän tekee koko ajan vähäisellekin
itsetunnolleni. Jos siitä nyt enää mitään on jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti