29.4.2018

Jos (kun) minä olen mustasukkainen, niin on kyllä miehenikin. Osuin eilen töissä röökipaikalle samaan aikaan yhden miespuolisen työntekijän kanssa, jonka seurauksena mieheni ei enää vastannut viesteihini. Kotiin mennessäni hän oli äreän oloinen. Ei haleja ja pusuja, ei moikka kulta -tervehdystä, vihainen äänensävy ja äkäisemmältä vain kuulosti kun kysyin mikä on vialla. Mutta minua se ei haittaa. Olen itsekin mustasukkainen, ei minua haittaa että hän on. Minua ei haittaa jos hän kyselee minulta, tai ei halua minun tekevän jotain, ei se ihan totta haittaa. En halua loukata miestäni, ja pyrin välttämään kaikkea joka häntä loukkaisi. Minua ei haittaa olla tilivelvollinen, sillä minulla ei ole mitään salattavaa, voin hyvin kertoa niin kuin asiat ovat. Kaikkia tilanteita en kuitenkaan pysty välttämään. Olen asiakaspalvelutyössä, joten väkisinkin olen muiden miestenkin kanssa töissä tekemisissä. En voi vain kääntyä aina pois, kun asiakkaaksi tulee mies. Minun on palveltava häntä. Mutten rupattele turhia, olen asiallinen ja perus ystävällinen mutten puhele sen enempää. Näille tilanteille en kuitenkaan mitään voi. Siksi kysyinkin mieheltäni, mitä hän haluaisi minun tekevän. Mutta tietää hän itsekin, ettei sille mitään voi. Niin kuin hän sanoikin. Halasi minua ja pyysi anteeksi. Ymmärrän silti hyvin miestäni. Minäkin olisin mustasukkainen, jos hän aina olisi töissä tekemisissä muiden naisten kanssa. Toisista tämä voi kuulostaa hullulta. Mutta me olemme kaksi mustasukkaista. Ehkä tämäkin on yksi syy, miksi sovimme toisillemme niin hyvin.

Aasinsilta ihan toiseen asiaan. Ystävyys. Olen niin etääntynyt ystävistäni. Tuntuu, että kaikilla kavereillani on omat kaveriporukkansa, minä olen tippunut kaikesta pois. Heille on muodostunut ihan omat joukkonsa, joihin ei niin vain pääse. En tunne porukan kaikkia jäseniä. Eikä minulla olisi mitään yhteistä heidän kanssa. Ei mitään puhuttavaa. Ystäväni tuntuvat nykyään olevan niin erilaisia, erilaisia kuin minä. Heitä kiinnostaa eri asiat. He ovat bilehileitä, osa sinkkuja ja monia kiinnostaa vain baareissa hyöriminen ja viinanhuuruiset illanistujaiset. Minua ei kiinnosta. Minua ei kiinnosta enää ryyppääminen. Kaksi iltasiideriäkin nousee pikkuisen päähän ja aamulla se kostautuu päänsäryllä. En jaksa enää hypätä baareissa. Mitä siellä tekisin? Minulla on ihana mies kotona. En jaksa baarissa katsoa sinkkuystävieni miesten metsästystä. En jaksa maata koko sunnuntaipäivää krapulassa. Siinä meni sekin viikonloppu. Enkä halua sitä kamalaa etovaa oloa, sitä päässä pyörimistä. Haluan tehdä muita asioita. Ystävien kanssa haluan harrastaa, jutella, kahvitella, shoppailla, viettää leffa- tai peli-iltoja. Haluan kasata oman kaveriporuklani. Sellaisen, jossa voin olla oma itseni, joiden kanssa minulla on jotain yhteistä, joita kiinnostavat samat asiat kuin minua. Mutta tässä iässä, aikuisena, kun kaikilla on jo omat porukkansa, mistä löytää ne saman henkiset ihmiset? Miten saada uusia ystäviä?