Parisuhteeni taitaa nyt oikeasti olla siinä pisteessä, että ero tulee. En usko mieheni enää jaksavan. En usko hänen enää haluavan minua millään tasolla. Yritin eilen puhua asiasta ja siltä kuulosti, että oikeasti erota tahtoo. Mitä vittua minä sitten teen? Kun on suunnitellut tulevaisuutensa siten, että toisen kanssa viettäisi koko elämänsä. Ostettaisiin talo, saataisiin lapsi, hankittaisiin koira, vietettäisiin arkea yhdessä ja nautittaisiin lomista. Vanhettaisiin yhdessä. Mitä vittua minä nyt sitten teen?
Syömisetkin on mennyt ihan päin persettä. Kun kaikki on huonosti, ei vain yksinkertaisesti maistu. Ei tee mieli mitään. Eilen söin 9.30 puuroa, 14.30 puuroa ja 18.30 kaksi kala, muna, juusto täytteistä ruisleipää ja oksensin niistäkin osan. Nyt ei pysy aamukahvikaan sisällä. Aina sama ongelma aamuvuoroissa, herään niin aikaisin, että aamukahvikin saa oksentamaan. Kokoajan heikko ja etova olo.
Työkaverini sanoi edellispäivänä, että ehkä stressaan kaikkea liikaa, töissä ja tilannetta kotona. Että ehkä se saa vatsani oireilemaan, sattumaan. Totta. Olen kyllä lukenut, miten jotkut stressaavat mahallaan, mutten uskonut itse kuuluvani tähän joukkoon. Voisiko mahakipuni johtuakin siitä? Mutta miten olla stressaamatta? Kun kaikki on perseellään, kun matto vedetään jalkojen alta. Miten helvetissä siinä voi olla stressaamatta? Kadehdin niitä ihmisiä, jotka voivat vain ajatella, että kyllä elämä kantaa, joskus pitää luopua jostain, että voi saada jotain muuta hyvää tilalle. Minä en pysty ajattelemaan näin. Minulta ei sellaista positiivisuutta löydy.
Jotain minun on tehtävä. En voi jatkaa näin. Nuppini sekoaa pian totaalisesti. Miten kääntää asiat positiivisiksi ja uskoa tulevaisuuteen? Miten tehdä elämästä mielekkäämpää? Ratkaisu olisi helpompi, jos edes tietäisin, mistä asioista pidän, mitä tykkään tehdä. Mutta olen niin hukassa enkä tunnu tällä hetkellä nauttivan mistään, enkä siksi jaksa edes yrittää. Mutta nyt jonkun on muututtava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti